Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi osan Isosuon hankkeen tuulivoimaloiden rakennusluvista, ja sekä Ilmatar että Punkalaitumen kunta ovat hakeneet päätöksestä valituslupaa Korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan se, että kunnan myöntämissä rakennusluvissa sallittiin roottorin ulottuvan hieman alemmas kuin alueen osayleiskaavassa oli sallittu, olisi edellyttänyt erillistä kaavasta poikkeamisen päätöstä. Toivomme, että KHO tulkitsee asiaa samoin kuin kunta ja ELY-keskus, eli että rakennusluvat oli täysin oikeaoppisesti myönnetty ja kyseessä oli vain vähäinen poikkeama kaavassa sallituista voimalan mitoista. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta riippuen rakentamisen aloitus on joko 2024 tai myöhemmin. Tuulipuisto alueelle kyllä rakentuu, koska se on lainvoimaisessa kaavassa tuulivoima-alueeksi osoitettu ja alueen maanomistajilla on kova tahtotila hankkeen valmiiksi saamiseksi, mutta aikataulu on riippuvainen oikeuden ratkaisusta. Rakennuslupien saatua lainvoiman käynnistämme turbiinitoimittajien ja pääurakoitsijoiden kilpailutuksen ja teemme loput tekniseen suunnitteluun liittyvät selvitykset, mihin kuluu vajaa vuosi, minkä jälkeen rakentaminen voi alkaa. Tällä hetkellä Ilmattarella on käynnissä Isosuon alueella tuulimittauskampanja, eli mittamaston avulla keräämme tiedon vähintään 12 kuukauden ajalta alueen tuulioloista, jotka ovat tärkeä tieto hankkeen investointipäätöksen valmistelua varten.
Aurinkoenergian tuottaminen on nousemassa lähivuosina merkittävään osaan Ilmattaren uusiutuvan energian tuotantoa. Ilmattarella on parhaillaan rakenteilla Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen iso 5 MW aurinkopuisto Joroisissa, jossa paneeliasennukset ovat käynnissä nyt talvikaudella ja tuotanto alkaa vuonna 2023. Suunnitteilla on kuitenkin huomattavasti suurempia puistoja muualle Suomeen, ja myös Punkalaitumelle meillä on suunnitelmia aurinkoenergian tuottamiseksi. Olemme käyneet keskusteluja aurinkoenergiahankkeen mahdollisuuksien selvittämiseksi sekä Punkalaitumen kunnan että maanomistajien kanssa, ja olemme jo tehneet ensimmäisiä esisopimuksia asiasta maanomistajien kanssa. Isosuon alueella ja lähiseudulla olevat käytöstä poistuneet turvetuotantoalueet ovat hyvin kiinnostavia aurinkoenergian tuottamisen kannalta ja olemme kiinnostuneita niiden vuokraamisesta.